Ruusuja helmikuussa

Innostuvaista sorttia, kun olen niin minäkin päätin kokeilla sytykeruusujen tekemistä. Olen niitä nähnyt askartelijoiden blogeissa ja ajattelin, että siinä tuo kierrätysajatuskin toteutuu loistavasti. Poikani taas tietty kommentoi, että voihan sen kennon repiä suoraankin sinne pesään.

Ruusujen tekeminen kyllä oli terapeuttista ja hauskaa, mutta eivät ne ihan niin hyvin onnistuneet kuin kuvittelin. Eli steariini ei tarttunutkaan ruusuihin niin hyvin kuin luulin, eikä se pesä niin loistavasti syttynytkään.

Aina ei kaikki luonaa heti, mutta täytyy jatkaa harjoittelua tälläkin saralla. Ruusuista ystävänpäivää!

Tipaton muttei korkiton tammikuu

Tammikuu tosiaan on ollut tipaton, mutta aikaisempien viinipullojen juomisista on jäänyt kivoja muistoja, jotka nyt vihdoinkin sain koottua kranssiksi. Ajattelin tuon keltaisen värin tuovan vähän iloa ja valoa tähän synkkyyteen. Tänään tosin on aurinkokin nähty.

Kranssin tekovaiheessa poikani kysyi, että miksi olet laittanut tuota sanomalehteä siihen kranssipohjan ympärille. Yritin sitten selittää, että mitään kranssia ei olisi jos sitä sanomalehteä ei olisi, siis se pohja oli pelkkää sanomalehteä. Poika totesi, että nyt on kumottu sekin väite, että tyhjästä ei voi mitään nyhjästä. Olin aika tyytyväinen tuohon oivallukseen, koska kannatan kierrätystä ja kaikenlaista tyhjästä(=roskista) nyhjäisemistä, kuten tämä kranssikin.

Uusi vuosi 2008

Uusi vuosi on alkanut hienosti. Olen saanut uutta intoa ja voimaa- toivottavasti sama vauhti jatkuu. Olen saanut levätä ja tehdä kaikenlaisia kädentöitä. Nyt juuri tuntuu olevan niin paljon ideoita, että katsotaan pysynkö nahoissani. Kokemuksesta voin kyllä sanoa, että kyllä se suurin into siitä laantuu, mutta täytyy nyt yrittää vaan tehdä niin kauan kun intoa riittää.

Tammikuu on muutenkin ihanaa aikaa siksi, että koko ajan ollaan menossa valoa kohti. Siitä tämä intoilu varmaan osaksi johtuukin. Tässä malliksi ensimmäinen ikinä tekemäni "risusydän". Risut muuten tulivat sopivasti sivutuotteena klapintekoreissulla.

Jonkin kauan sitten unohtuneen tunsin liikuttavan minua....

Olen viettänyt syyslomani lähes kokonaan vanhojen aikojen muistoissa. Aloitin reippaasti lomani siivoamalla ullakon. Ullakolta sitten löytyi iso varastolaatikko täynnä valokuvia. Laatikko oli nostettu sinne noin kymmenen vuotta sitten, kun teimme isoa remonttia talossamme. Poikani ihmetteli talostamme löytyviä epämääräisiä kasoja, kun yritin järjestellä kuvia johonkin aika- ja aihejärjestykseen. Loma meni, mutta kasoja löytyy vieläkin. Onneksi suuri osa jo tuli järjestykseen.

Järjestely sinänsä kai sujuisi aika nopeasti, mutta ne kaikki muistot, jotka vyöryvät mieleen vievät mennessään. Miten suloisia ja ihania lapset ovatkaan olleet ja mitä kaikkea he ovatkaan keksineet tehdä. Miten ihmeessä me vanhemmatkin olemme joskus olleet niin nuoria ja siloposkisia.

Tämä muistoihin uppoutuminen tekee kyllä ihmiselle joskus hyvää. Osaa arvostaa nykyhetkeäkin eritavalla ja jotenkin tajuaa elämän jatkuvuuden ja kaiken tarkoituksen.

Hyvää tekee aina myös tavaroiden järjstykseen saaminen. Kummallista, mutta valokuvat, jotka ovat albumissa tuntuvat paljon mieltärauhoittavimmilta kuin kuvat, jotka ovat ullakolla sikin sokin varastolaatikossa.

Minne tie vie?

Elämähän on valintoja ja sattumia. Uskomatonta miten pieni asia voi muuttaa koko elämän suunnan. Luin juuri ajatuksia herättävän kirjan (Ikuinen rakkaus, Ian McEvan), jossa elämän suunta muuttuu sattuman takia. Tietenkin valitessaan jonkun tien lopputulos on vielä epävarmaa, mutta jälkeenpäin voi tajuta kuinka pienestä jokin asia on kiinni. Itse olen taas kerran valinnan edessä ja joudun miettimään miten valintani vaikuttaa moniin asioihin. Vain tulevaisuus voi näyttää miten onnistun.

Tunteita ja tuoksuja

Minulle tuoksut tuovat mieleen tunteita ja tilanteita, jotka jo muuten olisin unohtanut. Tuttu tuoksu herättää vuosienkin takaiset tilanteet ja tunnelmat aivan kuin eläisi hetken uudelleen. Tietenkin se toimii niin negatiivisissa kuin positiivisissakin tunteissa. Silti aina tuoksut tuovat mieleen asioita ja hetkiä, joita ei ehkä muuten olisi muistanutkaan. Olen alkanut käyttää tätä asiaa hyväkseni ja oikein etsin tuoksuja joihin liittyy mukavia muistoja. Nuuskin puutarhan tuoksuja, järven rannan tuoksuja, syksyisen metsän tuoksuja ja saan jotakin jonka luulin jo menettäneeni. Huomaamattani sain tuoksumuiston viime kesästä, kun rupesin säilyttämään yöpöydälläni katajanjuurista punottua koria, jonka sisälle olen kerännyt muistoja Saarenmaalle tehdyltä puutarhamatkalta. Hankin korin ihanasta paikasta, jossa valmistetaan luomusaippuaa. Saippuan lisäksi korissa on samaisesta paikasta ostettua aitoa kaakaovoita paperitötterössä. Haistaessani korin katajaisen tuoksun ja saippuan ja kaakaovoin aromit muistan ihanat puutarhat ja erityisesti tämän talon feng shui-henkisen puutarhan. www.goodkaarma.com

Syyskuuta

Olen vähän hidas bloginkirjoittaja, mutta yllättävä kommentti sai minut taas kirjoittamaan. Olipa kiva kun joku oli löytänyt blogini ja vielä positiivisesti kommentoinutkin. Tällaisia juuri ovat ne arjen pikku ilonpilkahduksest, jotka tuntuvat niin mukavilta. Positiiviset pienet teot tuppaavat lisäämään positiivisuutta ympärilleen. Annetaan hyvän kiertää ja nautitaan pienistä asioista!
Elämästä nauttiminen on muutenkin ollut pinnalla työyhteisössämme - siis kahvipöytäkeskusteluissa. Vanhemmat ( ja viisaammat?) ovat neuvoneet elää kituuttamaan ja säästämään rahaa pahan päivän varalle sekä eläkeikään. Tästäkös olimme sitten hieman eri mieltä. Itse olen viime aikoina ajatellut, että kyllä elämästä pitäisi yrittää nauttia tässä ja nyt, kun kukaan ei tiedä tuleeko niitä eläkepäiviä milloinkaan. Kauheasti en pysty mitään rahallisia satsauksia elämän laatuun tekemään, mutta itseäänkin kyllä pitäisi aina välillä muistaa.